RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty.vesanto.fi:443/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty.vesanto.fi:443/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 29.06.2026/Pykälä 26
| Edellinen asia | Seuraava asia |
| Liite 10 | Liittymissopimusmalli | |
| Liite 11 | Servica Oyn yhtiöjärjestys |
Servica Oy:n yhtiöjärjestyksen ja osakassopimuksen päivitys
Khall 15.06.2026 § 113
Valmistelija Kunnanjohtaja Pia Harmokivi, pia.harmokivi@vesanto.fi, 044 282 5590
Servican yhtiöjärjestyksen ja osakassopimuksen päivittäminen on nyt ajankohtaista vastaamaan hankintalain nykyisiä ja tulevia vaatimuksia.
Servican toiminta on yhtiöitetty vuoden 2019 alusta, jolloin toiminta alkoi osakeyhtiömuotoisena. Toimintaa perustavasti ohjaavat dokumentit, yhtiöjärjestys ja osakassopimus, ovat laadittu syksyllä 2018. Toimintaympäristömme on muuttunut merkittävästi vuosien aikana, joten dokumenttien päivittäminen on nyt välttämätöntä yhtiön sidosyksikköaseman ja osakkaiden palveluiden jatkuvuuden turvaamiseksi.
Yhtiöjärjestyksen ja osakassopimuksen muuttamista yritettiin viimeksi varsinaisessa yhtiökokouksessa 9.4.2025, jolloin asiakirjojen hyväksyntä raukesi osakassopimuksessa olleeseen ns. pakkoluovutuslausekkeeseen (5.4. Velvollisuus luovuttaa yhtiön osakkeet). Nyt käsiteltäväksi tulevista asiakirjoista tämä lauseke on poistettu.
Yhtiöjärjestys hyväksytään ylimääräisessä yhtiökokouksessa lokakuun alussa 2026. Yhtiökokous päättää yhtiöjärjestyksen muuttamisesta normaalien yhtiökokouskäytäntöjen mukaisesti.
Vaikutusten ennakkoarviointi:
ei
Esittelijä kunnanjohtaja Harmokivi Pia
Päätösehdotus Kunnanjohtaja esittää, että kunnanhallitus esittää valtuustolle, että valtuusto
1. hyväksyy Servica Oy:n yhtiöjärjestyksen ja osakassopimuksen päivittämisen ja valtuuttaa kunnanjohtajan allekirjoittamaan yhtiöjärjestyksen ja osakassopimuksen muuttamisen suostumuksen,
2. ohjeistaa yhtiökokousedustajaansa Servica Oy:n yhtiökokouksessa lokakuussa 2026 hyväksymään yhtiöjärjestyksen päivityksen.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
kvalt 29.06.2026 § 26
225/00.04.02/2026
Valmistelija Kunnanjohtaja Pia Harmokivi, pia.harmokivi@vesanto.fi, 044 282 5590
Vaikutusten ennakkoarviointi:
ei
Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että valtuusto
1. hyväksyy Servica Oy:n yhtiöjärjestyksen ja osakassopimuksen päivittämisen ja valtuuttaa kunnanjohtajan allekirjoittamaan yhtiöjärjestyksen ja osakassopimuksen muuttamisen suostumuksen,
2. ohjeistaa yhtiökokousedustajaansa Servica Oy:n yhtiökokouksessa lokakuussa 2026 hyväksymään yhtiöjärjestyksen päivityksen.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
| Edellinen asia | Seuraava asia |