Dynasty tietopalvelu Haku RSS Vesannon kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.vesanto.fi:443/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.vesanto.fi:443/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 24.08.2026/Pykälä 127


 

Kuntien harkinnanvaraisen valtionosuuden korotuksen hakeminen vuonna 2026

 

Khall 24.08.2026 § 127  

260/02.05.01.01/2026  

 

 

Valmistelija Kunnanjohtaja Pia Harmokivi, pia.harmokivi@vesanto.fi, 044 282 5590

 

Kunnan valtionosuutta voidaan kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain 27 §:n mukaan korottaa hakemuksesta harkinnanvaraisesti valtion talousarvion rajoissa, jos kunta ensisijaisesti poikkeuksellisten tai tilapäisten kunnallistaloudellisten vaikeuksien vuoksi on lisätyn taloudellisen tu-en tarpeessa. Sen arvioinnissa otetaan huomioon myös paikalliset erityisolosuhteet.

 

Valtionosuuden korotuksen myöntämisen ehtona on, että kunta on hyväksynyt taloutensa tasapainottamiseksi toteutettavia toimenpiteitä. Toimenpiteet aikatauluineen ja euromääräisine vaikutuksineen on esitettävä valtionosuuden korotusta koskevassa hakemuksessa.

 

Kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain 27 §:n 2 momentin mukaan valtionapuviranomainen voi asettaa korotuksen myöntämiselle ja käytölle myös muita kunnan talouteen liittyviä ehtoja. Valtionosuuden korotus voidaan seuraavina

vuosina jättää myöntämättä tai se voidaan myöntää alennettuna, jos esitettyjä toimenpiteitä tai asetettuja ehtoja ei ole noudatettu. Mainitun lainkohdan perusteella ministeriö asettaa valtionosuuden korotuksen käytölle seuraavat ehdot hyväksytyn talouden tasapainotussuunnitelman lisäksi:

 

1. Korotus ei saa aiheuttaa vastaavan suuruista kunnan omassa

päätäntävallassa olevien menojen lisäystä. Tämä koskee sekä käyttötalousettä investointimenoja. Korotus on tarkoitettu tukemaan kunnan omia talouden tervehdyttämistoimenpiteitä, joihin kunnan on syytä varautua avustuksesta riippumatta.

 

2. Korotus on tarkoitettu varautumiseen niihin talouden tervehdyttämistarpeisiin, jotka ovat syntyneet kunnan talouden aikaisemman kehityksen takia. Tällaisia tarpeita ovat muun muassa varautuminen lainanhoitokustannuksiin, alijäämien kattamiseen ja tiedossa oleviin tuloperusteiden jo tapahtuneisiin muutoksiin.

 

3. Kunta toteuttaa kuntalain 118 §:n mukaisen arviointiryhmän ehdotuksen mukaiset toimenpiteet palveluiden edellytyksen turvaamiseksi. Edellä mainittu ehto koskee niitä kuntia, joihin on asetettu mainitun lain 118 §:n mukainen arviointiryhmä.

 

Harkinnanvaraisen valtionosuuden korotukseen on käytettävissä enintään 10 000 000 euroa. Kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain 45 §:n

2 momentin mukaan korotusta on haettava valtiovarainministeriön päättämään ajankohtaan mennessä, viimeistään 29.9.2026.

 

 

Vaikutusten ennakkoarviointi:

 ei

 

Esittelijä kunnanjohtaja Harmokivi Pia

 

Päätösehdotus Kunnanjohtaja esittää kunnanhallitukselle, että Vesannon kunta ei hae peruspalveluiden harkinnanvaraista valtionosuuden korotusta vuonna 2026 perustuen siihen, ettei kunta vuonna 2026 ole poikkeuksellisten tai tilapäisten kunnallistaloudellisten vaikeuksien vuoksi lisätyn taloudellisen tuen tarpeessa.

 

Päätös Hyväksyttiin.