Dynasty tietopalvelu Haku RSS Vesannon kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.vesanto.fi:443/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.vesanto.fi:443/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Yhteistyötoimikunta
Esityslista 01.09.2026/Asianro 19



 

Toimintaohje häirinnän ja epäasiallisen käytöksen hallintaan

 

Yhteistyötoimikunta 01.09.2026     

263/01.04.01/2026  

 

 

Valmistelija Työsuojelupäällikkö Tero Röntynen, tero.rontynen@vesanto.fi, 050 0573 720

 

Työturvallisuuslain 28 § kieltää terveydelle haittaa tai vaaraa aiheuttava häirinnän tai muun epäasiallisen kohtelun. Lain mukaan päävastuu terveyttä haittaavan tai vaarantavan häirinnän ja muun epäasiallisen kohtelun poistamiseksi on työnantajalla, mutta myös työntekijöitä velvoitetaan välttämään toiseen kohdistuvaa terveyttä haittaavaa tai vaarantavaa häirintää ja muuta epäasiallista kohtelua. Häirinnän ja muun epäasiallisen kohtelun estäminen on siis koko työyhteisön – työnantajan ja työntekijöiden – yhteinen asia. Oikeudenmukainen johtaminen, päätöksenteon läpinäkyvyys ja ammatillinen työkäyttäytyminen ovat epäasiallisen kohtelun ehkäisyn perusta.

 

Vesannon kunnan työpaikalla ja siellä tehtävässä työssä ei hyväksytä minkäänlaista häirintää tai epäasiallista kohtelua. Työntekijän on työpaikalla vältettävä sellaista muihin työntekijöihin kohdistuvaa häirintää ja muuta epäasiallista käytöstä, joka aiheuttaa heidän turvallisuudelleen ja terveydelleen haittaa tai vaaraa. Jos työssä esiintyy työntekijään kohdistuvaa hänen terveydelleen haittaa tai vaaraa aiheuttavaa häirintää tai epäasiallista kohtelua, työnantajan on asiasta tiedon saatuaan käytettävissä olevin keinoin ryhdyttävä toimiin epäkohdan poistamiseksi. Työntekijän velvollisuus on ottaa toteutunut häirintä tai epäasiallinen kohtelu puheeksi ja keskustella asiasta häiritseväksi kokemansa henkilön kanssa. Mikäli tilanne ei korjaannu, asia tulee saattaa esihenkilön tietoon. Tämän jälkeen vastuu tilanteeseen puuttumisesta on esihenkilöllä ja työnan-tajalla. Myös työtovereiden on puututtava häirintää tai epäasiallista kohtelua havaitessaan ottamalla se puheeksi häiritsijäksi kokemansa henkilön kanssa. Yleensä häirintä on sitä helpommin ratkaistavissa, mitä aikaisemmassa vaiheessa siihen puututaan.

 

Ohjeistus koskee koko Vesannon työyhteisöä ja luottamushenkilöitä.

 

Vaikutusten ennakkoarviointi:

 ei

 

 

Päätösehdotus Yhteistyötoimikunta merkitsee toimintaohjeen häirinnän ja epäasiallisen käytöksen hallintaan tietoonsa saaduksi ja esittää sen edelleen kunnanhallitukselle hyväksyttäväksi.

 

Päätös